Paikallisesti oman liiketilan parantaminen ja asiakaskokemuksen nostaminen

Joitain vuosia sitten Lohjan keskustan liikkeissä kyseltiin sekä yrittäjiltä että asiakkailta lähes vuosittain kokemuksia ja asiakastyytyväisyyttä. Niihin aikoihin tehtiin myös paljon erilaisia paikallisia markkinaselvityksiä ja markkinointikartoituksia liittyen paikallisten yritysten ja yrittäjien aktiivisuuteen oman markkinointinsa kanssa ja samoihin aikoihin perustettiin myös tämä sivusto. Me olimme itse aktiivisesti mukana Lohjan keskustankehittämisyhdistyksen työssä, ja sitä kautta toteuttamassa useita tapahtumia Lohjan keskustassa – mutta siitä on jo vuosia. Nyt aiheena tällä kirjoituksella on yrittäjien ja liiketilojen parantaminen asiakkaita ja yrityksen toimintaa ajatellen. Esimerkiksi tavallinen banderolli lakana yrityksen liiketilassa valkoisen tai harmaan seinän sijasta voi toimia sekä myyntiä että viihtyisyyttä edistävänä tekijänä.

Ostamisessa on kyse paljosta muustakin kuin vain tarpeen täyttämisestä. Totta kai useasti ostaja lähtee kauppoihin nimenomaan hakemaan eli ostamaan jotain tiettyä asiaa, mutta kuten itse tiedämme, monta kertaa ostosreissuilla käy niin, että ostamme kyllä sen yhden hakemamme tuotteen, mutta sen mukana matkaan on tarttunut muutakin, ja monesti syynä on joku mainos jonka olemme nähneet, tai tuote mistä olemme kuulleet, tai yksinkertaisesti se ”hyppäsi ostoskoriin” kaupassa.

Yllä olevassa kuvassa on esimerkin omaisesti käytetty pieniä rollup mainoksia kertomaan liikkeessä asioiville ihmisille, että liikkeen eri osissa on tuotteita alennuksessa. Tällaiset mainoslakanat eli banderollit eivät maksa kovinkaan paljon ja luomalla niistä aikaa kestäviä sisällöltään, eivät ne todellakaan ole kertakäyttöisiä.

Pienillä muutoksilla isoja tuloksia

Yllä olevassa kuvassa esitellään myös sitä ajattelua, että liiketilaa ei pidä täyttää kaikella mahdollisella, vaan liiketilassa tulee olla tilaa liikkua, ja tuotteet on ryhmitelty esimerkiksi kuvan mukaisesti tarjoustuotteisiin – liiketilan pienilläkin muutoksilla voi olla suuria muutoksia yrityksen tuloksessa.

Entä sitten liiketilan ikkunat? Oletko esimerkiksi suojannut ikkunat aurinkokalvoilla, tai käytätkö ikkunoiden pintaa edes osalta mainosbanderolleilla – vai oletko vain täyttänyt ikkunat tavaralla ja toivot tavarapaljouden pysäyttävän ohikulkijat tutkimaan, mitä teillä on tarjolla. Kansainvälisesti jos tutkitaan, mitä liikkeiden näyteikkunoilla nykyään on, niin useimmiten niissä on mainosbanderolli ja kenties pari tuotetta – ei missään nimessä ole yritetty täyttää ikkunaa kaikella mahdollisella, vaan aina valittu vuodenaikaan tai tapahtuma-aikaan soveltuvia tuotteita esille.

Oletko esimerkiksi koskaan miettinyt mainoslakanan tai banderollin käyttöä oman liikkeesi markkinointiin? Kuluna se ei kuitenkaan ole iso investointi, mutta jos se pysäyttää vaikka muutaman ohikulkijan viikossa liikkeeseen ostoksille…

Jos sinusta tuntuu, että et tiedä, mitä tekisit oman liiketilasi suhteen, pyydä paikalle ulkopuolinen, joka uskaltaa sanoa oman mielipiteensä – sinun ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta älä missään nimessä lähde kyselemään vain omilta kavereiltasi heidän mielipiteitään, varsinkin jos tarve on oikeasti saada lisää myyntiä. Hyvät kaverit eivät välttämättä uskalla kertoa todellista mielipidettään, mutta ulkopuolinen markkinointikonsultti kyllä uskaltaa.

Liikkeen markkinointi on jatkuvaa työtä, ei kerta ponnisteluja, joten vuosittaiset markkinointisuunnitelmat ovat suositeltavia jokaiselle yritykselle, joka haluaa pärjätä nykymarkkinoilla.

Oman liikkeen ja sen tuotteiden mainostaminen on myyntiliikkeen perustoiminto. Yksikään liike, joka myy tuotteita, ei saa ajatella, ettei liikkeen tarvitse mainostaa – kyllä tarvitsee. Kyse on vain siitä, mitä kanavia käytät mainostamiseen. Jos ajatellaan Lohjan talousaluetta ja lähialueita, niin nopeasti voidaan luetella mm. nämä kanavat:

  • paikallislehdet
  • alueelliset tapahtumat
  • yhteistyö esimerkiksi seurojen kanssa kuten Lohjan Pallo
  • sosiaaliset kanavat kuten Facebook, Instagram, TikTok, Twitch…
  • omat kotisivut ajantasalle ja Google optimoiduiksi!
  • ulkomainonta – ständit, rollup banderollit
  • suoramainonta – flyerit, arvontalipukkeet

Banderolli mainoksena soveltuu yhtä hyvin myös ulkomainontaan, eli jos keksit ja saat käyttöösi näkyvän paikan, ulkomainonabanderolli voi olla paras päätöksesi mainonnan suhteen tänä vuonna.