Vihtiläinen perheyritys legendaarisen Hotelli Lohjan operaattoriksi

Vihtiläinen perheyritys Hiisi Experience Group Oy on päässyt sopimukseen kiinteistön omistavan eQ Yhteiskuntakiinteistöt Erikoissijoitusrahaston kanssa legendaarisen Hotelli Lohjan operoimisesta. Hiisi Experience Group Oy tunnetaan Hiisi Homes -brändin alla olevista tilapäiskodeista. Hotelli Lohja sijaitsee Lohjan ydinkeskustassa, ja tulee olemaan Hiisi Experience Group Oy:n ensimmäinen kontaktiton hotelli. Hotelli tulee toimimaan Hiisi Hotel Lohja nimellä.

Toukokuun alussa solmitun sopimuksen myötä Hiisi Experience Group Oy avaa ensimmäisen kontaktittoman hotellin arviolta touko-kesäkuun vaihteessa hyvissä ajoin ennen Lohjalla järjestettäviä asuntomessuja. Hiisi Hotel Lohja tulee täydentämään Hiisi Homesin majoitustarjontaa Lohjalla olemassa olevien tilapäiskotien rinnalla. Tilapäiskodit Lohjan keskustassa palvelevat parhaiten vähintään viikon pituisissa tarpeissa, ja hotelli tulee palvelemaan pääasiassa alle viikon pituisissa majoitustarpeissa.

Hiisi Hotel Lohjalla uudistetaan yleiset tilat sekä huoneiden sisustus, kalustus ja varustelu vastaamaan nykypäivän matkaajien tarpeita. Hotellilla on jo aloitettu pintaremontti, mitä työstää ja koordinoi vihtiläinen Pientä Pintaremppaa Oy Mika Mälkin johdolla. Yleisiin tiloihin on suunnitteilla lisäksi yksityistila, mitä paikalliset yksityishenkilöt ja yritykset voivat vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin. Huoneita tulee ensimmäisessä vaiheessa olemaan 24. Kodinomaisuus ja paikallisuus ovat teemoja, mitä Hiisi Hotel Lohjan sisustuksessa pyritään tuomaan esille, ja kaikkiin huoneisiin tulee ruokailumahdollisuus jääkaapin kera. Perinteistä vastaanottotiskiä ei hotelliin ole tulossa vaan saapuminen sujuu kätevästi ovikoodien avulla, ja Hiisi Hotel Lohjan asukaspalvelu on puhelimitse saatavilla ympäri vuorokauden.

Suunnitteilla on verkostoituminen naapuruston ja keskustan yrittäjien kanssa, jotta palveluvalikoimaa majoitusasiakkaille voidaan laajentaa. Hiisi Experience Group Oy:n kaupallinen johtaja Markus Veikkolainen kertoo ”Tulemme keskittymään ydinosaamiseemme eli kontaktittoman kodinomaisen majoituksen tarjoamiseen, ja lisäpalveluiden osalta haluamme ehdottomasti tehdä yhteistyötä paikallisten oman alansa ammattilaisten kanssa. Esimerkiksi hotellissa ei tulla tarjoamaan aamiaista vaan sen sijasta haluamme tuoda naapuruston kahviloiden valikoiman majoitusasiakkaidemme saataville. Kokoustarjoilut ja huonepalvelun tarjoavat luonnollisesti paikalliset ravintolat ja kahvilat, joilla on kuljetusmahdollisuus.”

Ennakkovaraukset Hiisi Hotel Lohjalle tullaan avaamaan 10.5.2021 alkavalla viikolla.Hiisi Experience Group Oy – Hiisi Homes & Hotels
– Kasvava perheomisteinen huoneisto- ja hotellioperaattori vuodesta 2018
– Hiisi Homes brändin alla noin 200 tilapäiskotia vuokrattavissa tilapäisiin tarpeisiin ympäri Etelä-Suomea