Pikkujoulujen aika

Tervetuloa vaikkapa Antonioon…..

Säästötalkoot kotitalouksissa talvella 2022

Onko teilläkin kotona edessä jonkinlaiset säätötalkoot liittyen energiakrisiin? Vaatiiko se remonttia, ja peräti sitten remonttilainan hakemista. Remonttilaina saattaa olla monellekin tarpeen, joten on hyvä että niitä voi hakea yhdellä hakemuksella monesti eri paikasta – ja näin saada kilpailutuksen hoidettua entistä helpommin. Remontteja on tietenkin mahdollista tehdä myös omalla rahoituksella, mutta monesti remonttilainaa tarvitaan juuri silloin, kun oma talous ei anna periksi omalle rahoitukselle. Lainaa hakiessa on hyvä kuitenkin laskea hyvin, kuinka paljon tarvitsee rahoitusta. Rahoitusta on hyvä saada tarpeeksi, muttei kuitenkaan liikaa tarpeeseen nähden, sillä vaikka kuinka edullisen lainan saatkaan, liittyy sen takaisinmaksuun aina myös ne korot ja kulut – eli ota lainaa vain sen verran kun oikeasti tarvitset.