Miten säästää rahaa

Rahan säästäminen tänä päivänä ei ole helppoa, hinnat sen kun nousevat tuon tuosta ja maailmanluokan markkinointi ja sosiaalinen media saavat meidät uskomaan, että tarvitsemme enemmän kuin oikeasti tarvitsemme. Tämä luo kuitenkin enemmän syytä kääntää katse omaan kuluttamiseen ja siihen, miten voisi edes pienin keinoin säästää omissa menoissaan.

Tapamme kuluttaa on muuttunut

Internet ja sen demokratisoituminen ovat muuttaneet ihmisten kulutustapoja niin hyvässä kuin pahassakin. Mitä sen hyviin puoliin tulee, on se tehnyt monista palveluista helpommin saatavia – palveluihin voi päästä käsiksi mistä tahansa ja milloin tahansa. Esimerkiksi erilaiset suoratoistopalvelut kuten Netflix ja HBO ovat vain muutaman klikkauksen päässä ja klassiset kasinopelit kuten blackjack ja sen variantit toimivat kellon ympäri. Tämä monipuolinen määrä palveluita tekee erilaisten tuotteiden ja palveluiden hankkimisesta ja käyttämisestä helpompaa. Esimerkiksi Netflixistä käyttäjä voi löytää kansainvälisiä elokuvia ja sarjoja, mutta sen sisältöön kuuluu vahvasti myös eri maiden sisältö. Netflixistä voi siis löytää niin suomalaista, ruotsalaista kuin vaikkapa espanjalaistakin materiaalia. Se tekee kuluttamastamme materiaalista maailmanlaajuisempaa, joka taas omalla tavallaan yhtenäistää maailmaa ja sitä, millaista materiaalia pystymme yhdessä katsomaan ympäri maailmaa. Toisaalta taas esimerkiksi aiemmin mainittu blackjack on nykyään saatavilla yhä useammalle – kiitos sekä internetin että teknologian kehityksen ja niiden johdosta syntyneiden online kasinoiden. Netistä löytyy nykyään monia erilaisia online kasinoita monille eri maille ja kielille kohdennettuina. Online kasinoilla pystyy pelaamaan milloin tahansa ja missä tahansa, mikä tekee niistä palveluina erittäin helposti saatavia. Sama pätee monia muitakin onlinena pelattavia pelejä, kuten FIFA:n ja Call of Dutyn kaltaisia videopelejä. Internet on vaikuttanut suuresti myös siihen, miten teemme erilaisia ostoksia ja hankintoja. Internetin kautta pystymme nykyään pääsemään käsiksi sellaisiin yrityksiin ja liikkeisiin, mikä ennen onnistui vain matkustamisen avulla. Nyt pystymme jopa vertaamaan haluamiemme tuotteiden hintoja eri sivustoilla ja tekemään näin yhä parempia ja edullisempia hankintoja kuin ennen. Lisäksi eri sivustot kilpailevat asiakkaista keskenään, joten erilaisia alennuksia ja kampanjoita on käynnissä vähän väliä.

Kun kulutusta kuitenkin verrataan siihen mitä se oli ennen internetin tuloa, oli se huomattavasti pienempää. Laaja tarjonta ja monipuolisuus ovat luoneet illuusiota yhä suuremmalle tarpeelle omistaa enemmän asioita, kun todellisuudessa itse tarpeelle ei ole tapahtunut mitään. Ihminen vain luulee tarvitsevansa enemmän – eikä syy ole yksinomaan kuluttajissa. Myös markkinointi on parantunut huomattavasti ja erilaiset markkinoinnin ammattilaiset osaavat luoda ihmisille erilaisia tarpeen tunteita. Onkin siis tärkeää miettiä, mitä itse oikeasti haluaa ja tarvitsee ja tehdä sitten sitä mukaan päätöksiä omista hankinnoistaan. Tämä voi olla toki vaikeaa, kun Instagram ja muut sosiaalisen median alustat ovat täynnä mainoksia ja erilaisia vaikuttajia, jotka saattavat luoda yksilölle uudenlaisia “tarpeita”. Voi kuitenkin esimerkiksi aloittaa miettimällä, onko tarpeellista tilata montaa eri suoratoistopalvelua samaan aikaan, vai voisiko joukosta kenties valita yhden suosikin ja säästää näin kuukausittaisissa menoissaan pitkän pennin. Kun taas olet päättänyt hankkia jotain, muista vertailla tuotteen hintoja eri sivustoilla ja ota myöskin huomioon eri sivustojen mahdolliset kampanjat ja alekoodit. Saatat löytää yllättäviäkin alennuksia, kun vähän kaivat pintaa syvemmältä!

Suuria säästöjä arkisilla tavoilla

Arjessa säästäminen on luultavasti mitä tehokkain tapa säästää. Tähän kuuluvat mukaan niin sähkönkulutus kuin ruokaostoksetkin. Sähkö ei koskaan ole ollut erityisen halpaa ja hinta heittelee vähän väliä katossa. Sähkö säästyy pienillä teoilla, joten on siis tärkeää muista sammuttaa valot silloin, kun niitä ei tarvita ja vaikkapa nojautua kynttilöiden valoon silloin, kun tilanne on siihen sopiva. Myös käyttämilläsi laitteilla on suuri merkitys siihen, miten paljon ne syövät sähköä. Yleisesti ottaen mitä uudemmat laitteet, sitä tehokkaammin ne kuluttavat energiaa. Uudet energiatehokkaat laitteet voivat olla kalliita hankkia, mutta niiden hyödyn huomaa nopeasti käytössä. Myös muissa laskuissa, kuten vesilaskuissa, voi säästää, kun muistaa ettei esimerkiksi lotraa veden kanssa ja pitää suihkua päällä vain silloin, kun se on tarpeellista. Suihkun voi esimerkiksi pysäyttää siksi aikaa, kun levittää ja hieroo shampoon päähänsä.
Ruoka ei ole sellainen asia, jonka voisi täysin poistaa omalta kulutuslistaltaan, mutta siitä voi kyllä tehdä huomattavasti edullisempaa. Kannattaa esimerkiksi seurata eri ruokakauppojen tarjousviikkoja ja erilaisia kampanjoita, joista voi löytää erilaisia tuotteita hyvinkin halvalla. Monesti tuotteita myydään myös halvemmalla, kun niitä ostaa useamman kerralla. Tällaiset diilit voivat olla kannattavia, kun vain huolehtii, että tuotteet tulee käytettyä tai ne ovat sellaisia, jotka pysyvät hyvänä pitkään. Erittäin perinteinen, mutta toimiva vinkki on myös olla menemättä kauppaan nälkäisenä! Se jos jokin saa ihmisen tekemään heräteostoksia. Herätysostoksilta välttyy myöskin helpommin, jos suunnittelee omat ruoat ja kauppalistat jo etukäteen.