Latvalasta on moneksi

Elettiin vuotta 1984 kun Oy Aimo Latvala Ab sai ensimmäisen virallisen merkinnän kaupparekisteriin, ei kylläkään vielä sillä nimellä, mutta yritystoiminta kuitenkin alkoi jo silloin Tammisaaressa. Kuka olisi silloin osannut arvata, että Latvalasta tulee nykyisenlainen kahden kaupan yksityinen, perhomisteinen kauppaketju? Tänään Säästötalo Latvala palvelee asiakkaitaan sekä Karjaan että Lohjan keskustoissa todella monipuolisin tavaraerin. Varsinainen Säästötalo Latvala […]

Mainonta Lohjalla ja Vihdissä

Kettu Julkaisut Oy tuottaa Lohjalle ja sen lähialueille (Vihti, Nummela, Siuntio) joka viikko jaettavaa kaupunkilehti Ykkös-Lohjaa. Ykkös-Lohja jaetaan joka keskiviikko 34 000 painosmäärällä jokaiseen kotitalouteen, jonne Mainosjakelun aluejakelu yltää. Tämän perusjakelun lisäksi kerran kuukaudessa Ykkös-Lohja lehti jaetaan myös Vihdin kirkonkylälle sekä Karkkilaan, mikä tuo 10 000 talouden lisäyksen normaali jakeluun. Kesäaikana lehteä jaetaan lisäksi noin […]

OstaLohjalta 2017

OstaLohjalta on nimensä mukaisesti paikallinen ostoskampanja. Se esittelee paikallisia yrityksiä ja niiden tarjouksia sosiaalisessa mediassa ja paikallisessa kaupunkilehdessä ja ylläpitää lisäksi tätä sivua, jolta löytyy listaus mukana olevista liikkeistä sekä liikkeiden Google-kartta. Mukana olevat yritykset vaihtelevat kausittain ja siksi Facebook sivu ja kuukausittainen aukeama paikallislehdessä ovat pääkanavat tarjousten esittämiselle. Alunperin kaikille Lohjan talousalueen yrityksille ja […]

Netti on osa Joulua

Monet taatusti ikävöivät niitä lapsuuden jouluja, jolloin netistä ei ollut tietoakaan. Ei ollut kännyköitä räplättävänä ja jälkikasvu oli innoissaan pehmeistä ja kovista paketeista. Luntakin oli maassa ja musta joulu oli harvojen herkkua aivan eteläisemmän Suomen rannikoilla. Niin, nythän Joulun sään voi katsastaa jo monta päivää etukäteen netin sääpalveluista, juurikin sieltä netistä. Joulun kaupallistumisesta voimme osaltaan […]